Otsikko kertonee kaiken viime viikolla käydessäni kymmenen kilometrin lenkillä jalat tuntuivat alkumatkasta kaikkea muuta kuin hyvältä. Loppumatka kuitenkin rullasi ihan kohtuullisesti, joten en jäänyt noita penikoita niin harmittelemaan. Lauantaina kävin neppailemassa jalkapalloa ilman minkäänlaisia ongelmia jaloissa. Sunnuntaina oli vuorossa pitkä lenkki ja tarkoitus oli vetää 17km lenkki, mutta jo alkumatka kertoi sen karun matkan, että tänään ei niin pitkää matkaa pysty juoksemaan. Penikat häiritsivät koko matkan vaikka loppua kohden jalat selkeästi turtuivat eikä penikat enään niin paljon haitanneet.
Maanantaina kävin pelaamassa sählyä ja siellä paljastui se karuu totuus, että nyt on painettava pariksi päiväksi stoppia, aloitettava joka iltainen kylmähoito sekä tulehduskipulääkitys kehiin. Lopussa jalat olivat aivan rikki ja oikeastaan pieni hölkkäily oli ainoa mitä pystyin tekemään.
Pidin siis tiistain ja keskiviikon vapaata liikunnasta ja ihmettelin, että mitä ihminen voi tehdä iltaisin jos ei harrasta liikuntaa. Torstaina kuitenkin päätin käydä kokeilemassa jalkoja ja voin tyytyväisenä sanoa, että jalat tuntuivat oikein mainioilta!
Meinaan kuitenkin jatkossa pitäytyä tuossa kylmähoidossa aina liikuntapäivinä koska veljelläni on ollut aikanaan penikkojen kanssa ongelmia ja hänellä ne katosivat kun hän rupesi käyttämään kylmähoitoa aina lenkkipäivän iltoina.
Edellisestä kirjoituksesta kerkesi taas vierähtävää tovi, mutta ei kuitenkaan niin pitkään kuin tämän blogin toiselta kirjoittajalta. Huhut kertovat, että Iksu on vaan vetelehtinyt jossain Euroopassa ja jättänyt treenamisen! Vahvasti tuntuu siltä, että toukokuussa minulla voi tulla siellä maalissa tylsää odotellessa, että Anna löntystelee maaliin!
torstai 17. marraskuuta 2011
maanantai 31. lokakuuta 2011
Vauhdin hurmaa & pelon värinää.
Viime aikoina kyllä toi kondis on noussut kohisten ja juoksu on kulkenut mahtavasti! Pitkillä lenkeillä on pitänyt himmailla hyvin pitkälti ja oikeastaan, joka kerta olisi tehnyt mieli juosta vielä se 5-7km lisää siihen 14,5km matkaan.
Mutta mitä sitten tapahtui tänään? 14,5km matka ja tarkoituksena vetäistä se oikein reipasta tahtia. Kymppi meni n.52minuuttiin eli vauhtia oli kyllä vähän liikaakin. Ongelma oli vaan se, että koko matkan tuntui kurkussa pahalta ja pelko alkoi hiipiä perseeseen, että onko se työpaikalla ihmisiä antiobioottikuurille kaatanut flunssa iskemässä minuun. Toivovattasti ei koska tänään jalat tuntuivat mainioilta, mutta sitten tämä hengityksen tukkoisuu tuli ja pilasi juoksun.
Suurin ongelma tällä hetkellä taitaa olla toi liiallinen into vetää liian vauhdikkaita lenkkejä! tasaisuutta vauhtiin kaivataan edelleen ja pitäisi jättää tämä itseään ja kelloa vastaan kilpaileminen sinne toukokuulle. No toivotaan, että flunssa ei pilaa marraskuuta vaan pääsen jatkamaan laadukasta treeniä.
Anna, oletko jo luovuttanut? missä on treeniraportit? onko irtarit maistunut liikaakin?
p.s olipas turha ja äärimmäisen huono kirjoitus
Mutta mitä sitten tapahtui tänään? 14,5km matka ja tarkoituksena vetäistä se oikein reipasta tahtia. Kymppi meni n.52minuuttiin eli vauhtia oli kyllä vähän liikaakin. Ongelma oli vaan se, että koko matkan tuntui kurkussa pahalta ja pelko alkoi hiipiä perseeseen, että onko se työpaikalla ihmisiä antiobioottikuurille kaatanut flunssa iskemässä minuun. Toivovattasti ei koska tänään jalat tuntuivat mainioilta, mutta sitten tämä hengityksen tukkoisuu tuli ja pilasi juoksun.
Suurin ongelma tällä hetkellä taitaa olla toi liiallinen into vetää liian vauhdikkaita lenkkejä! tasaisuutta vauhtiin kaivataan edelleen ja pitäisi jättää tämä itseään ja kelloa vastaan kilpaileminen sinne toukokuulle. No toivotaan, että flunssa ei pilaa marraskuuta vaan pääsen jatkamaan laadukasta treeniä.
Anna, oletko jo luovuttanut? missä on treeniraportit? onko irtarit maistunut liikaakin?
p.s olipas turha ja äärimmäisen huono kirjoitus
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Jos vain vois juosta!
Varoitan jo etukäteen tällä kertaa ette tule lukemaan sitä normaalia tarinaa siitä kuinka helposti voitan Iksun! Vaan tällä kertaa olen syvällisempi, ehkä jopa hieman alakuloisen kuuloinen mutta se kaikki on osaltaan urheiluromantiikkaa sekä elämän ihmeellisyyden mietintää.
Kun tuonne metsän siimekmekseen katoaa niin silloin on myös aikaa ajatella varsinkin jos vetää pitkää lenkkiä missä syke ei nouse korkealle ja pystyy keskittymään muuhunkin kuin omaan hengitykseen ja oikeaan askeltiheyteen.
Päädyn tasaisin väliajoin miettimään olemassa olon merkitystä ja kuinka siitä saisi tasapainoinemalla parhaimman irti. Sunnuntaina ohjelmaan kuului pitkä lenkki noin 80minuuttia laatuaikaa itsensä ja omien ajatusten kanssa. Ajatukset siis ajautuivat vääjäämättä ympärillä olevaan ja siihen kuinka se juokseminen on ruvennut kerta toisensa jälkeen tuntumaan ihanammalta ja ihanammalta. Mietin kuinka minulla olisin viimeisen kymmenen kuukauden aikana ollut mahdollisuus elää urheilun kautta, mutta en sitä käyttänyt vaan keskityin puolivaloilla opiskeluun ja laiskana olemiseen, tarkoitan tuolla laiskana olemisella sitä että olisin voinut mahdollistaa elämän niin että olisin harjoitellut useasti ja tarkoitan todella useasti nyt tyydyin vain siihen 3-4 urheilutapahtumaan viikossa. Monelle tuo riittäisi, mutta ei minulle! Se nautinto kun urheilusuoritus on ohitse on jotain mitä on vaikea kuvailla, sitä ei vaan saa tarpeeksi ja sitä kaipaa koko ajan lisää.
Olen oikeasti huomannut, että mikäli urheilu maistuu ja suoritukset ovat positiivisia niin se myös heijastuu muuhun elämään positiivisesti. Olo on huomattavasti iloisempi, hymyilyttää enemmän ja elämän murheet unohtuvat eikä niitä jaksa murehtia. Ehkä urheilua tulisi ehdottaa "hoitomuodoksi" esimerkiksi masentuneille?
Toinen asia jäin siellä metsässä miettimään, oli se kuinka ihmisistä yritetään väkisin ajaa tiettyyn muottiin. Ihmisiltä odotetaan tiettyä käytöstä ja suuntaa elämästä, pitää olla ura ja perhe. Tai jos niitä ei ole niin suuret suunnitelmat niitä varten jos joku haluaa poiketa tuosta niin häntä saatetaan pitää hieman outona ja häntä saatetaan patistaa samalla polulle kuin kaikki ympärillä oleva. Olin kymmenen kuukautta pois työelämästä ja opiskelin tai ainakin yritin jossain määrin. Eli siis opiskelin, mutta en niin tosissaan kuin oravanpyörässä kuuluisi, tänä aikana irtosin samalta polulta kuin moni muu ja elin niinkuin parhaimmalta tuntui sekä olin hölmö kun en käyttänyt mahdollisuutta elää oman harjoittelun kautta. Kuitenkin tänä aikana koin, että osa ihmisistä piti minua jotenkin erikoisena koska en ollut töissä ja koin jopa painostusta, että minun pitäisi mennä töihin ja ruveta miettimään sitä perhettä. Miksi? miksi kaikkien tulee olla samanlaisia? eipä sillä en muiden mielipiteistä juuri jaksanut välittää, mutta jäin vain miettimään miksi kaikkien tulisi olla samasta puusta veistettya vai onko se vain sitä, että ihmiset ovat kateellisia koska eivät itse uskalla tutkailla sitä toista polkua? en tiedä ja tuskin lopullista vastausta tähän koskaan tulen saamaan. Nyt olen taas osa sitä juoksupyörää, mutta mielessä käy ajatus jos vain vois juosta.
Kun tuonne metsän siimekmekseen katoaa niin silloin on myös aikaa ajatella varsinkin jos vetää pitkää lenkkiä missä syke ei nouse korkealle ja pystyy keskittymään muuhunkin kuin omaan hengitykseen ja oikeaan askeltiheyteen.
Päädyn tasaisin väliajoin miettimään olemassa olon merkitystä ja kuinka siitä saisi tasapainoinemalla parhaimman irti. Sunnuntaina ohjelmaan kuului pitkä lenkki noin 80minuuttia laatuaikaa itsensä ja omien ajatusten kanssa. Ajatukset siis ajautuivat vääjäämättä ympärillä olevaan ja siihen kuinka se juokseminen on ruvennut kerta toisensa jälkeen tuntumaan ihanammalta ja ihanammalta. Mietin kuinka minulla olisin viimeisen kymmenen kuukauden aikana ollut mahdollisuus elää urheilun kautta, mutta en sitä käyttänyt vaan keskityin puolivaloilla opiskeluun ja laiskana olemiseen, tarkoitan tuolla laiskana olemisella sitä että olisin voinut mahdollistaa elämän niin että olisin harjoitellut useasti ja tarkoitan todella useasti nyt tyydyin vain siihen 3-4 urheilutapahtumaan viikossa. Monelle tuo riittäisi, mutta ei minulle! Se nautinto kun urheilusuoritus on ohitse on jotain mitä on vaikea kuvailla, sitä ei vaan saa tarpeeksi ja sitä kaipaa koko ajan lisää.
Olen oikeasti huomannut, että mikäli urheilu maistuu ja suoritukset ovat positiivisia niin se myös heijastuu muuhun elämään positiivisesti. Olo on huomattavasti iloisempi, hymyilyttää enemmän ja elämän murheet unohtuvat eikä niitä jaksa murehtia. Ehkä urheilua tulisi ehdottaa "hoitomuodoksi" esimerkiksi masentuneille?
Toinen asia jäin siellä metsässä miettimään, oli se kuinka ihmisistä yritetään väkisin ajaa tiettyyn muottiin. Ihmisiltä odotetaan tiettyä käytöstä ja suuntaa elämästä, pitää olla ura ja perhe. Tai jos niitä ei ole niin suuret suunnitelmat niitä varten jos joku haluaa poiketa tuosta niin häntä saatetaan pitää hieman outona ja häntä saatetaan patistaa samalla polulle kuin kaikki ympärillä oleva. Olin kymmenen kuukautta pois työelämästä ja opiskelin tai ainakin yritin jossain määrin. Eli siis opiskelin, mutta en niin tosissaan kuin oravanpyörässä kuuluisi, tänä aikana irtosin samalta polulta kuin moni muu ja elin niinkuin parhaimmalta tuntui sekä olin hölmö kun en käyttänyt mahdollisuutta elää oman harjoittelun kautta. Kuitenkin tänä aikana koin, että osa ihmisistä piti minua jotenkin erikoisena koska en ollut töissä ja koin jopa painostusta, että minun pitäisi mennä töihin ja ruveta miettimään sitä perhettä. Miksi? miksi kaikkien tulee olla samanlaisia? eipä sillä en muiden mielipiteistä juuri jaksanut välittää, mutta jäin vain miettimään miksi kaikkien tulisi olla samasta puusta veistettya vai onko se vain sitä, että ihmiset ovat kateellisia koska eivät itse uskalla tutkailla sitä toista polkua? en tiedä ja tuskin lopullista vastausta tähän koskaan tulen saamaan. Nyt olen taas osa sitä juoksupyörää, mutta mielessä käy ajatus jos vain vois juosta.
maanantai 17. lokakuuta 2011
Nyt jo kahden tunnin vauhdissa!
Näin se vaan menee, että vauhti kiihtyy ja matkat pitenevät. Olen harjoittelussa siirtynyt hieman pitempiin lenkkeihin ja samalla luonnollisesti olen tiputtanut vauhtia. Aikasemmin ongelmana oli se, että saatoin juosta liian hiljaa jolloin jalat kipenivät, mutta nyt olen löytänyt sellaisen minimivauhdin missä jalat eivät kipene, mutta kuitenkin vauhdin pitäminen tasaisena on vieläkin hieman ongelmallista kun välillä huomaan vauhdiin nousseen liian kovaksi.
Kuitenkin näitä viime aikojen lenkkejä vetäessä olen huomannut, että varastosta löytysi energiaa vaikka kuinka paljon vetää kovempaakin ja tämän hetken lönköttely vauhdilla tuo kahden tunnin raja rikkoutuisi! Joten Iksu Iksu sä oooooooooot niin hävinny! mulla on 6kk aikaa treenata niin mun loppuaika tulee olemaan jossain 1h 40min - 1h 47min välillä! etkös sä ollu kerran juossut jo puolikkaan ja sinun aikasi taisi olla päälle 2tuntia... Tsemppiä vaan siihen treenamiseen, mä olen ansainnut irtokarkkeja!
Mikko
p.s alle 100g irtaripussin ostaminen on mahdotonta!
Kuitenkin näitä viime aikojen lenkkejä vetäessä olen huomannut, että varastosta löytysi energiaa vaikka kuinka paljon vetää kovempaakin ja tämän hetken lönköttely vauhdilla tuo kahden tunnin raja rikkoutuisi! Joten Iksu Iksu sä oooooooooot niin hävinny! mulla on 6kk aikaa treenata niin mun loppuaika tulee olemaan jossain 1h 40min - 1h 47min välillä! etkös sä ollu kerran juossut jo puolikkaan ja sinun aikasi taisi olla päälle 2tuntia... Tsemppiä vaan siihen treenamiseen, mä olen ansainnut irtokarkkeja!
Mikko
p.s alle 100g irtaripussin ostaminen on mahdotonta!
perjantai 14. lokakuuta 2011
Asfalttia, prkl!
Asfaltti on pahasta. Huomasin sen tänään räpellettyäni melkein 40 min 3 km matkaa... No hiljaa hyvää tulee, jotkut väittää! Oon tosin sitä mieltä itse, että tuloksia heti ja hyviä sellasia. Meni hermo.
Sain palautetta, että meidän blogi on vähän harmaa, joten lisäsin kuvan lenkkareistani! Näillä onkin hyvä painella menemään pimeessä ja pysyy mielikin ilosena vaikka maasto olis ankee ja harmaa!
Huom! Kuva on otettu puolitoista vuotta sitten, kun lenkkarit oli ihan bränikät. On ne tosin vieläkin aika kirkkaat kun olivat kuivumassa viime kesän. Laitan HCR:n jälkeen uuden kuvan, katotaan miten ne sitten voi!
Raportoin nyt viikon urheilut:
la: jalkapuntti
su: 5 km lenkki (40 min)
ma: lepo
ti: pimeässä metsässä harhailua (älkää kysykö!)
ke: jalkapuntti
to: lepo
pe: pieni lenkonen asfaltilla - SATTUUU!!!
Huomenna meen ryhmäliikkumaan terveselkä-nimiseen tapahtumaan. Kuulostaa vanhojen ja liikuntarajoitteisten urheilulta, mut lihaskunnosta pitää huolehtia (enkä ihan vielä viitsisi zumbaankaan mennä). Päivän agendaan kuuluu myös Karkkikadun irtokarkit - parhaita!
Sunnuntaina HIEKKAtielle lenkkeilemään!
Rairai ja silleen... nyt jäätä polvelle!
torstai 13. lokakuuta 2011
Juosten humalassa
Jos Annalla oli viimeisestä kirjoituksesta kulunut aikaa niin on kyllä minullakin. Jos jokin tässä on muuttunut niin se etu mikä minulla oli silloin kun tämä veto lyötiin niin se on poissa. Aikasemmin pystyin keskittymään urheiluun ja lepäämiseen 24/7, mutta kun menin aloittamaan työt niin samalla katosi "ammattiurheilijan" edut.
Lenkkeily maistui tuossa jonkin aikaa vähän huonosti kun oli vielä futiskausi kesken ja kun tuo flunssa ei ole vieläkään kokonaan kadonnut niin lenkkeily vesisateessa ei oikein innostanut, mutta ehkä sitä määrää on sitten korvattu laadulla. Ne lenkit mitkä olen tehnyt ovat olleet erittäin laadukkaita ja pyrin jatkamaan samalla linjalla treenamisessa eli laatua, laatua ja laatua! Olen pidentänyt lenkkien pituutta ja olen myös onnistunut löytämään sopivan kevyen vauhdin, mutta samalla vauhti on myös riittävän kova ettei jalat pääse kipenemään.
Ja kyllä mullekkin ovat nuo elämän paheet maistuneet vaikka onneksi vähenevissä määrin eli syö vaan Iksu irtareita sillä kyllä mäkin niitä popsin :)
Mikko
p.s Ei susta oo vastusta!
Lenkkeily maistui tuossa jonkin aikaa vähän huonosti kun oli vielä futiskausi kesken ja kun tuo flunssa ei ole vieläkään kokonaan kadonnut niin lenkkeily vesisateessa ei oikein innostanut, mutta ehkä sitä määrää on sitten korvattu laadulla. Ne lenkit mitkä olen tehnyt ovat olleet erittäin laadukkaita ja pyrin jatkamaan samalla linjalla treenamisessa eli laatua, laatua ja laatua! Olen pidentänyt lenkkien pituutta ja olen myös onnistunut löytämään sopivan kevyen vauhdin, mutta samalla vauhti on myös riittävän kova ettei jalat pääse kipenemään.
Ja kyllä mullekkin ovat nuo elämän paheet maistuneet vaikka onneksi vähenevissä määrin eli syö vaan Iksu irtareita sillä kyllä mäkin niitä popsin :)
Mikko
p.s Ei susta oo vastusta!
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Never give up!
Edellisestä kirjoituksesta on aikaa! Vetoan kuitenkin siihen, että aika kuluu liian nopeasti!
Älä Mikko tuudittaudu siihen, että täällä syötäs vaan irtokarkkeja eikä treenata ollenkaan! Ehei...
Huimasta nousujohteesta kertoo 20 min parannus juoksunopeudessa sillä paljon uhotulla 5 kilometrin lenkillä! Ensimmäisen kerran juoksin 5 km aika tarkalleen aikaan 1 h. Siitä on nyt 3 vkoa! Tänään kävin hilpasemassa samaisen lenkin - aikaan 40 min. Mitäs Mikko siihen sanot? Ei mee kun toiset kolme vkoa, ja ajasta on taas 20 min pois... sitten lähestytään hiljalleen jo voittoaikoja. Marraskuussa!
Muuten viime ajat eivät oo kyllä mitään urheilun riemuvoittoa olleet! Töitä on sen verran paljon, että haittaa vapaa-aikaa, eikä aina oo ihan jaksanut sinne salillekaan jalan ympärystä kasvattamaan. Ja sen on kyllä huomannut! On koskenut ja kolottanut!
Mutta: No pain, no gain!
Nyt pyhästi lupaan, et päiviin tulee jäämään aikaa myös bloggailuun!
Anna
p.s. oon mie niitä irtokarkkejakin syöny...
Älä Mikko tuudittaudu siihen, että täällä syötäs vaan irtokarkkeja eikä treenata ollenkaan! Ehei...
Huimasta nousujohteesta kertoo 20 min parannus juoksunopeudessa sillä paljon uhotulla 5 kilometrin lenkillä! Ensimmäisen kerran juoksin 5 km aika tarkalleen aikaan 1 h. Siitä on nyt 3 vkoa! Tänään kävin hilpasemassa samaisen lenkin - aikaan 40 min. Mitäs Mikko siihen sanot? Ei mee kun toiset kolme vkoa, ja ajasta on taas 20 min pois... sitten lähestytään hiljalleen jo voittoaikoja. Marraskuussa!
Muuten viime ajat eivät oo kyllä mitään urheilun riemuvoittoa olleet! Töitä on sen verran paljon, että haittaa vapaa-aikaa, eikä aina oo ihan jaksanut sinne salillekaan jalan ympärystä kasvattamaan. Ja sen on kyllä huomannut! On koskenut ja kolottanut!
Mutta: No pain, no gain!
Nyt pyhästi lupaan, et päiviin tulee jäämään aikaa myös bloggailuun!
Anna
p.s. oon mie niitä irtokarkkejakin syöny...
Tilaa:
Kommentit (Atom)